Monday, April 18, 2011

Kotitöppöset kokoa 43 :)

Neuloin miehelleni tällaiset lyhytvartiset sukat katsoen hieman mallia Kyllikki Mitrosen Sukkasillaan -kirjasta. Siellä nämä kulkivat nimellä kotitöppöset. Jouduin hieman soveltamaan ohjetta, jotta sain jämäni riittämään suht järkevästi. Oikessa ohjeessa myös sukan teräosassa oli raidoitusta, näissä nyt vaan varret. Varren yläosan musta osuus on käännetty kaksinkertaiseksi. Olisin toivonut harmaan langan riittävän loppuun asti, mutta eipä se sitten riittänyt. Toisaalta mustaakaan ei olisi ollut niin paljon, että olisin saanut koko kärkikavennuksen osuuden samalla värillä. Piti päätyä tällaiseen kompromissiin :)



Nämä sukat on neulottu Seitsemän veljeksen jämistä ja sainkin todella tarkkaan kulutettua harmaan pois ja kolme mustaa nyssykkää melkein. Punaista jäi vielä aika reilusti. Harmaat ja mustat ovat sukka- ja pipokutimista jääneitä ja punainen tyttären villatakista. Käytin näihin 3mm puikkoja, jotta sain aikaan tiivistä neuletta.


Painoa valmiilla työllä on 117g.

Nyt meni sitten oma 500g langankulutustavoite rikki. Jee!

2 comments:

Neulovanelli said...

Ohuet puikot ja paksu lanka tuottaa kyllä lämpimät neuleen ja ilmeisesti myös kestävän. Ihanassa paikassa, kodikkaasti olet kuvannut neuleet.

Puputsi said...

Onnittelut tavoitteen saavuttamisesta! :)

Grammat laskettu.