Saturday, June 26, 2010

Palkintojenjako

Vihdoin pääsin rauhassa laskemaan kaikki annetut äänet ja päästään palkintojenjaon pariin. Kaikki tosin ovat varmaan viettämässä mökkijuhannusta jossakin, mutta onpahan iloinen yllätys sitten koneen äärelle palatessa. Jatkossa täytyy järjestää jämäilyä muuten kuin loppukeväästä, koska kesä tuntuu aina olevan täynnä kaikenlaista puuhaa ja palkintojenjako venähtää siksi.

Palkintoja oli jaossa hurjasti, tässä vielä yhteenveto:
  • Käsistä karannut -blogin TiiQ on luvannut lahjoittaa palkinnoksi jämälankaprojektin hengessä itseommellut Buttercup bagin sekä tarvikepussukan ja toisen Buttecup bagin. Sain aika vapaat kädet päättää, miten palkinnot jaetaan, joten päätin, että Buttercup bag ja tarvikepussukka -setti menee eniten jämälankaa kuluttaneelle ja pelkkä Buttercup bag arvotaan kaikkien osallistujien kesken.
  • Puputsin puoti on luvannut lahjoittaa palkinnoksi 10 euron lahjakortin käytännöllisimmän työn äänestyksen voittajalle.
  • Lai-la-lai Yarnz on luvannut lahjoittaa jotain kivaa palkinnoksi.
  • Markkalanka on luvannut lahjoittaa jotain pientä kivaa palkinnoksi.
  • Marelo lahjoitti palkinnoksi lahjakortin Citymarketiin arvottavaksi kaikkien osallistujien kesken.
  • Sude lupasi lahjoittaa kaikkien projektiin osallistuneiden kesken arvottavaksi tekemänsä amigurumin. Voittaja saa esittää toiveen eläimestä ja Sude yrittää parhaansa mukaan toteuttaa sen.
Palkintojenjaosta sen verran, että jos joku oli jo voittanut jossain kategoriassa, en ottanut häntä enää mukaan noiden kaikkien kesken -arvontoihin. Mielestäni on kivempi, että mahdollisimman moni saa jotain pientä kuin yksi jotain kovin isoa.

Eniten jämälankoja jämälankaprojektin aikana kulutti Emma 1957 grammalla. (Emma, ilmoita yhteystietosi TiiQ:lle suoraan osoitteeseen kiertorata(a)gmail.com saadaksesi palkinnon.) Kertakaikkisen huima kulutus! Yhteensä jämäprojektilaiset kuluttivat toukokuun aikana reilut 21 kiloa.

Käytännöllisimmän jämätyön äänestyksen voitti Nzqu:n Polkupyörän satulan suojus. (Nzqu, ilmoita sähköpostisi osoitteeseen asiakaspalvelu(a)puputsinpuoti.com saadaksesi palkinnon.) Äänestys oli todella tiukka ja ääniä jakautui tasaisesti monille eri töille. Polkupyörän satulan suojus voitti saamalla ainoastaan kolme ääntä. Seuraaviksi tulivat kahdella äänellä Tintin korurasia, pappipuikoissa ampparihousut ja pappipuikoissa jalkarahi.

Voittajatyötä kommentoitiin mm. näin: "Ympäri vuoden pyöräilevänä tiedän , että varsinkin talvella satulansuojus on välttämätön, ettei pylly palellu. Onhan se kesälläkin kivan näköinen, tekee pyörästä persoonallisen :)"

Myös ampparihousut kirvoitti ihanan muiston eräältä äänestäjältä: "Hänen käytännöllisyysperustelunsa; ensi talven koiran ulkoilutus, sai minut ajattelmaan aikoja entisiä. Olen ensimmäistä sukupolvea, joka sai lapsena sukkahousut! Oma isoäitini lienee käyttänyt villaisia alushousuja kankaisten päällä ja pitkiä alushameita ja hameita. Itsekin tyttösenä käytin punaisia villahousuja ja pitkiä sukkia sukkanauhojen kera, ennenkuin tulivat aikuistenkokoiset sukkahousut! Moni muukin työ olisi ehdottomasti ansainnut tämän maininnan, mutta näin kaunis ja järkevä neule..."

Kauneimman jämätyön ykkössija jakautui kahdelle työlle: TiiQ:n sytomyssy ja Tiinatuulin kirjoneulesukat. Nämäkin työt voittivat ainoastaan kahdella äänellä, eli äänet jakautuivat tässäkin kategoriassa todella tasaisesti kaikkien kesken. (TiiQ, ota yhteyttä Markkalankaan osoitteeseen markkasahlman(a)gmail.com saadaksesi palkinnon. Tiinatuuli, ilmoita yhteystietosi osoitteeseen puputsi(a)mbnet.fi saadaksesi Lai-la-lai Yarnzin palkinnon.)

Kaikkien kesken arvotut palkinnot -kategoriassa onnetar suosi seuraavia:
  • Buttercup bagin voitti Emmanuelle. (Ilmoita yhteystietosi osoitteeseen kiertorata(a)gmail.com saadaksesi palkinnon.)
  • Citymarketin lahjakortin voitti Sude. (Ilmoita yhteystietosi puputsi(a)mbnet.fi saadaksesi palkinnon.)
  • Suden tekemä amigurumin voitti pappi puikoissa. (Ilmoita yhteystietosi ja eläintoiveesi puputsi(a)mbnet.fi saadaksesi palkinnon.)
Vielä muutama ihana jämätöistä annettu kommentti poimittuna äänestysmaileista:

Tintin Virkamiehen arkihuivia kehuttiin kauniista värisommittelusta: "Yksinkertaisesti tyylikäs. Käyttäisin heti. Halusin äänestää työtä, jossa oikeasti käytetään kaikenmaailman langanloppuja, eli värejä on paljon. Tässä ne ovat ryhmitelty harmonisen kauniiksi kokonaisuudeksi. Hienoa!"

Pappi puikoissa tekemä Sateenkaaren värit -mekko sai kehuja samasta aiheesta: "Aivan upeaa värien liukumista ja mielenkiintoista pintaa. Monia upeita töitä oli näytillä, mutta tämä työ oli selkeästi oman suunnittelun tulos. Kaunis iltarusko!"

Muistakaahan vielä Ullan jämälankaohjekilpailu, johon voi osallistua 3.10.2010 saakka! Kaikki tässä kuussa omasta päästä kehitellyt tuotokset kannattaa ehdottomasti kirjoittaa ohjeiksi ja osallistua kilpailuun! Mielestäni tuotokset olivat tänä vuonna jälleen niin upeita ja mahtavia, että niiden ohjeita olisi hauska nähdä Ullassakin. Älkää siis lainkaan ujostelko, vaan osallistukaa ihmeessä!

7 comments:

Sude said...

Kiitos Puputsille mukavasta kampanjasta. Suuren työn teit meidän iloksemme. Joskus kevät-talvella olisi varmaan mukava ottaa uusiksi, kun jämälankoja on kertynyt taas lisää.

TiiQ said...

Minunkin puolestani kiitokset jämäilyn emännöinnistä, toivottavasti palataan aiheeseen tulevinakin vuosina!

Tintti said...

Suurkiitos emolle!
Hauskaa oli itse tehdä, mutta vielä hauskempaa oli nähdä muiden aikaansaannoksia.

KirsiJ said...

Kiitos jämistelyprojektista Puputsille! Muuten, saako osallistua Ullan kilpailuun, vaikka idea syntyi vasta tänään (kts. pvm)???

Henrik Katto said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

Helou! Kuis ois, jos jämäiltäis tänä vuonna huhtikuussa, niin ei toukotyöt haittais projekteja. ;)

- LeenaK

MysteryKnitter said...

LeenaK: Hyvä idea!